Minun tarinani.
Sinun tarinasi.
Meidän tarinamme.

Meistä

35 vuotta täynnä intohimoa ja kokemusta

Tiia Tammsalu

”Ompeluni alkoi, kun menin salaa kokeilemaan isoäitini ompelukonetta 5-vuotiaana. Vahingossa ompelu meni yli kankaan ja päättyi niin peukalon kynteeni. Sieltähän ompelin tämän pienen tekstiilialan itselleni. 

Intohimo tekstiilityöhön on kasvanut vuosien varrella. Olen työskennellyt kangasliikkeessä sekä erilaisten tekstiilien, peittojen ja tyynyjen valmistuksessa. Kosketus kankaisiin on antanut meille tietoisuuden siitä, että meidän tulee olla parhaiden materiaalien ympäröimiä tunteaksemme olon mukavaksi ja itsevarmaksi.”

Tiia Tammsalu, Moonstarin perustaja ja toimitusjohtaja

Kaikki tämä pitkäaikainen kokemus ja intohimo johti Moonstarin luomiseen vuonna 2014. Siitä tarinamme alkoi.

Jos ajattelet hetken, tekstiilit ympäröivät meitä ympäri vuorokauden. Tarvitsemme siis hyviä ja ihoystävällisiä materiaaleja voidaksemme nauttia elämästä täysillä. Tämän varmistavat esimerkiksi hyvät vuodevaatteet ja myös vaatteet, joita käytät. Arvosta itseäsi ja anna itsellesi parasta!

Meillä on tahto tehdä jotain, mistä itse nautimme ja arvostamme. Ompelemamme tuotteet tarjoavat sinulle huolenpitoa ja tyytyväisyyttä. Pidämme erittäin tärkeänä, että ne ovat ekologisesti valmistettuja ja ympäristön kannalta kestäviä.

Välitämme asiakkaistamme ja haluamme luoda teille parasta!

Sinä luot tarinamme!

Ompeluvalmistus

Teemme useita ompelutehtäviä varmistaen korkean laadun, kilpailukykyiset hinnat sekä joustavuuden.

Tuotekehitys

Autamme sinua löytämään tarvittavat materiaalit ja suunnittelemme sopivat leikkaukset. Yhteistyön tuloksena halutusta mallista valmistuu prototyyppi.

Meidän tavaramerkit

Päätilausten lisäksi olemme luoneet kolme tavaramerkkiä: Moonstar, Mönna ja Flow By Moonstar.

Scroll to Top